“Terve, minun nimeni on Mark ja haluan vain kertoa teille kokemuksistani Profaden kanssa, sillä ne ovat minun osalta mahtavia. Minun tatuoinnit ovat kadonneet täydellisesti ilman laser-hoitoa tai muuta sellaista, ja siksi olen tosi iloinen tuloksistani. Voin rohkaista teitä kaikkia, jotka haluatte saada tatuointinne 'katoamaan' keholtanne nopeasti ja helposti, hankkikaa Profade. Se ei petä sinua”.
Mark

“Minun nimi on Ricky ja olen käyttänyt Profadea jonkin aikaa. Minulla on pieni tatuointi, jonka otin muutama vuosi sitten (näkyy kuvassa) ja vähän kerrallaan näen sen poistuvan. Kaikki tämä on teidän tuotteenne ansiota. Sydämellisimmät kiitokset teille ja onnittelut mainiosta tuotteesta.”
Ricky

“Minä olen May (ihan totta, se on nimeni) ja olen käyttänyt tätä tuotetta kolme kuukautta. Tulokset ovat jo alkaneet näkyä. Minun tatuointi on tullut tosi vanhaksi ja jo jonkin aikaa olen halunnut siitä eroon. Minua ei kuitenkaan millään keinolla saa laseriin. Minua pelotti, että ne jättäisivät jäljen minuun. Kiitän todella teitä tuotteestanne. Se on fantastinen ja todella helppo käyttää..”
May
“Oltuani ihan tavallinen lapsi, otin tatuoinnin. Mutta kun tulin raskaaksi, siitä tuli turhanpäiväinen ja epäesteettinen. Se ei enää ollut sama juttu. Lisäksi synnytin tyttäreni keisarinleikkauksella, joten ei varmaan tarvitse selittää, miltä tatuointi nyt näyttää. Mutta nyt Profaden ansiosta olen pystynyt pääsemään eroon tästä ongelmasta helposti kotonani, ja ilman mitään kipuja. Nyt pääsen takaisin bikineihin ilman, että tarvitsee olla nolona.”
Nicole

“Päätin kokeilla tuotettanne sen jälkeen, kun olin lukenut monista lähteistä, että se oli varsin tehokas ja lisäksi mukava käyttää ja taloudellisesti kannattava. Ei kestänyt kauaakaan kun ostin sitä, ja jo neljässä kuukaudessa minun tatuointi katosi. Kiitos paljon Profadesta.”
J.L.
“Tervehdys teille. Minun nimi on Linda ja halusin jättää positiivisen lausunnon henkilökohtaisesta kokemuksesta tämän mullistavan tuotteen kohdalla. Ennen kuin edes tiesin, että jotain tällaista on olemassa, menin laserhoitoon päästäkseni eroon toisesta tatuoinnistani. Niiden kamalien haavojen ja sitä seuranneiden arpien lisäksi koko juttu maksoi minulle aika summan. Kaiken tämän yhteenvetona, kokemus ei todellakaan ollut mukava. Ei keholleni, eikä lompakolleni. Tästä syystä Profaden löytäminen on ollut parasta, mitä minulle on aikoihin tapahtunut. Suosittelen henkilökohtaisesti jokaista henkilöä, joka haluaa pyyhkiä tatuoinnin pois keholtaan, käyttämään Profade-menetelmää. On selvää, että se on yksinkertaisin, siistein ja kaikkein taloudellisin vaihtoehto jokaiselle sitä käyttävälle henkilölle. Olen täysin vakuuttunut, että se ei petä sinua.”
Linda

“Olen käyttänyt Profadea nyt useita kuukausia ja minun täytyy sanoa, että se on uskomaton. Minun nimeni on Catherine ja viime vuosina olen saanut paljon lisää painoa. Tämä on muotoillut minun tatuoinnin sellaisella tavalla, että se näyttää aivan kuin rumalta läikältä ihollani. Painon pudotus ei ole suunnitelmissani, koska en ole koskaan ollut dieettien suuri ystävä (nyt en ole tyttö, joka haluaisi pukeutua S-kokoon). Mutta minua raivostutti tämä pahuksen tatuointi, joka kaiken muun lisäksi oli muotoutunut kamalaksi eikä merkannut minulle yhtään mitään. Päätin käyttää tuotettanne ja nyt en näe tuota kamalaa tahraa kehollani.”
Rita
“Minulla oli kamala pelko, etten löydä kunnollista työpaikkaa villien nuoruusvuosieni takia, ja minun tapauksessa nuo vuodet näkyivät kahtena tatuointina paikoissa, jotka eivät olleet kovin mukavia. Päätin päästä niistä eroon, jotta en jättäisi huonoa vaikutusta työhaastattelussa ja sen tapaisissa tilanteissa. Teidän tuotteenne ansiosta tämä pelko on kadonnut, koska olen alkanut huomaamaan positiivisia muutoksia ennätysajassa. Ja jos tämä ei vielä ollut tarpeeksi, koko juttu on tapahtunut mukavasti kotona ja paljon halvemmalla kuin markkinoilla olevilla vaihtoehdoilla. Profade on aivan mahtava keksintö!”.
Ei nimeä
"Kun olin nuori otin tatuoinnin, joka nyt katsottuna näyttää hirvittävältä, ja kaiken lisäksi se on erittäin näkyvällä paikalla."
Jayden |
|